ADDikti

Oltiinpa viiko lomailemassa ja tultiinpa kotiin. Ihmeteltiin mikä lemuaa oudohkolle keittiössä. Ei löytynyt äkkikatsomalla mitään, jääkaappi ja roskis oli molemmat siistissä kunnossa. Kunnes huomasin kurkistaa pöydälllä lojuneeseen kattilaan ja…. YÄÄÄÄÄÄK!! Mä olin unohtanut sinne kinkunkastikkeen joka oli päättänyt kasvattaa itselleen komean parran. Ollakseni rehellinen olin unohtanut tuon kattilan pöydälle heti tekopäivänä ruokailun jälkeen, eli se oli kerennyt olla siinä pari viikkoa ihan rauhassa. Oli pakko ottaa kuva tuosta komeasta penisilliiniviljelmästä:

Penisilliiniviljelmä

Mihin on hävinnyt mun sisällä 40 vuotta asunut jouluihminen? Luulin että viimeistään siinä vaiheessa kun koristeet otetaan esille ja saan ne laitettua pitkin kämppää tulisi joulufiilis. Paskat! Ulkonakin on mitä soveliain joulukeli; pakkasta ja lunta, kerta kaikkiaan kaunista. Ja mitä teen minä? Murjotan sisällä, en jaksa siivota enkä ajatella joululeipomisia tai -ruokia. Yritän selittää itselleni tätä sillä, että en voi tehdä mitään ennen kun saan tietää mitkä meidän perheen joulunviettosuunnitelmat on. Ei ole nimittäin vieläkään tietoa ollaanko aatto kotona vai mennäänkö miehen sukulaisille. Mutta ei tuo varmaankaan se perimmäinen syy ole. Onneksi lapsi on vielä niin pieni että ei ymmärrä joulusta tuon taivaallista. Ensi jouluna pitää jo tsempata eri tavalla kun muksu on silloin jo reilut puolitoistavuotias.

Tai no, ei nyt kauhee. Join eilen saunan päälle yhden Strongbown ja puolikkaan miehen cola-lonkerosta kun se ei tykännyt. Ja vauvan aamulla herätessä huomasin että päätä särkee kankkustyyliin. Kummallista! Enhän ollut edes humalassa illalla. Eikä noin pienestä voi edes tulla humalaan? Harjoitteluun puutetta selvästi.

Rehellisesti sanottuna, en kyllä kaipaa ollenkaan niitä aikoja kun tuli käytyä viihteellä vähän tiheämpää tahtia. Olihan se silloin kivaa kun poppi soi, juoma maistui ja sai pistää jalalla koreasti. Mutta ne seuraavat aamut…. fyysistä ja  moraalista krapulaa pukkasti. Koita siinä sitten raahustaa töihin, hymyillä ja olla empaattinen ja sympaattinen sisar hento valkoinen. Yäk! Näin on parempi; saunasiideri silloin tällöin, vähän punaviiniä kynttilän valossa joskus….

Täällä valvon, enkä muuta voi. Tai no, koitan mennä kohtapuoleen sänkyyn, vaikka en millään malttaisi. Väsyttää kyllä mutta olen ihan totaalisesti juuttunut blogien maailmaan. Löysin monta uutta blogia joihin pitää tutustua, muutama niistä päässee linkkilistallenikin. Harmi vain, että päätin alkaa tutustumisen juuri tänä iltana, kun huomenna pitäisi herätä klo 6 jotte ehtii töihin ajoissa.

Tämä äkillinen into hillittömään surffailuun ja puuhasteluun saattaa johtua siitä, että otin taas toisen Concertan klo 16 aikaan. Myös se, että olen yksin kotona, saattaa vaikuttaa asiaan. Puolisko on työmatkalla ja lapsukainen yökylässä, että ei tarvi repiä häntä hereille kukonaulun aikaan kesälomallaan. Huomenna on pakko kokeilla jotain nuijanukutusta (tai vaihtoehtoisesti Imovanea), sillä perjantaina kello soikin jo 5.30. Yikes!!! Onneksi on kolmen päivän viikonloppu, ja vielä rauhallinen sellainen tulossa, sillä pysymme kiltisti kotona Jussia viettelemässä. Lapsi pakataan äitinsä luokse Juhannustelemaan.

No, yritän nyt kipittää vällyn väliin, ja jään odottelemaan 5 ja puolen tunnin kuluttua kajahtavaa puhelimen herätystä. Eikun koirille pöperöt likoon ja hyviä öitä itse kullekin.

Jatkoa klo 3.02

Täällä sitä edelleen kukutaan, Orpokoti-leffaa katsellen ja CD:itä koneelle ripaten. Johtuukohan nämä ajoittaiset valvomiset Concertasta tosiaan, kun ihan pirteä olo on vaikka vähän sellainen väsynyt, en osaa selittää oikein.  Enää ei taida kannattaa edes käydä nukkumaan kun 3 tunnin päästä olisi herätys.

Mikähän siinä on, että nykyään meikä tuntuu olevan pääasiassa yhdistetty lasten- ja taloudenhoitaja. Nytkin isäntä tuolla istuu makkarissa koneella ja mun vastuulla on saada muksu hoputeltua nukkumaan. Useana aamuna myös se oon minä joka lapsen herättää ja laittaa aamupalalle, katsoo vaatteet ja hoputtaa pukemaan.

No, onhan se tietysti henkilö joka maksaa suurimman osan laskuista, ajaa nurtsin ynnä tekee tarvittaessa “miesten työt”. Mutta mutta… lapsi ei ole edes minun, joten miksi mulla pitäisi olla päävastuu sen päivittäisestä huoltamisesta. Niin rakas kuin se mulle onkin, soisin että toinenkin puolisko ottaisi vastuuta. En halua olla se paha äitipuoli joka haetaan paikalle komentamaan kun iskän käskyt ei mene perille.

Muutenkin on ollut ihan totaalisen perjantai kolmastoista päivä.  Plääh. Eikä hetken rauhaa viikonloppunakaan. Vieraita lauantaina, vieraita sunnuntaina…. Tuplaplääh.

Yritin olla tänään luomuna, mutta oli pakko napata äsken yksi Concerta, oli niin paha elämä. Voikohan näihin oikeasti tulla riippuvaiseksi? Mua nimittäin huimasi, ahdisti ja vitutti samaan aikaan. Toivottavasti vointi helpottaa kohta. Seuraava luomukokeilu saa kyllä tapahtua maanantaina työpäivänä. Näköjään pärjään töissä paljon paremmin ilman lääkettä kuin kotona. Täällä on liikaa “häiriötekijöitä”; miehen kamala musiikkimaku saa mut raivon / hulluuden / paniikkikohtauksen partaalle, koirat samoin, ja jos lapsi olisi läsnä niin hänen taukoamaton jutustelu ja keikkuminen myös. Miten mä olen pärjännyt ennen Concertaa???? APUA!!!!!

Olenpa kokeillut Concertaa nyt napin aamulla ja toisen napin iltapäivällä, useamman päivän ajan. Ja hyvin toimii juuri näin. En aio toistaiseksi edes kokeilla lääkärin ehdottamaa kolmea nappia, kun kaksi kerrallaankin tuntuu olevan liikaa. Tällä annostuksella pärjään sekä töissä että iltapäivän kotona. Ja tarvittaessa voin myös jättää aamunapin ottamatta, sillä töissä olen aina pärjännyt huomattavasti helpommin kuin “siviilissä”. Varsinkin nyt kun työ on huomattavasti leppoisampaa kuin mitä päivystyspoliklinikkatyö oli. Nukkumiseenkaan tuo lääke ei vaikuta muuta kuin positiivisesti, eli saan alettua nukkumaan paljon paremmin stimun otettuani kuin ilman sitä. Hassua sinänsä. Mutta mulla on nukkumiseen aina liittynyt hirveä pyöriminen ja lakanoiden suoristelu, peiton kanssa tappeleminen ja tyynyn käänteleminen, lisäksi kaiken maailman ajatukset ovat suorastaan tulvineet päähän just kun on pitänyt mennä nukkumaan. Lääkkeen kanssa olen rauhallisempi, ja unen tulo näin ollen helpompaa.

Luin tuossa äsken Jumin blogia, ja tämä kirjoitus havahdutti mut huomaamaan, että taidan nykyään olla kovin itsekäs ihminen. Jos joku kertoo jotain hänelle tapahtunutta, ihan varmasti keksin omasta elämästäni jonkin vastaavan joka on aivan pakko kertoa heti. Ja kotona taidan olla se, jonka pillin mukaan tanssitaan suurimman osan aikaa, tai siis mun mielialojeni mukaan. Taisi vain olla hyväksi se hurja ujous josta kärsin ihan viime vuosiin saakka, sen hävittyä minusta on tullut varmaan aika ikävä ihminen.

(Oli paljon muitakin ajatuksia aiheeseen liittyen, mutta koska olen joutunut kirjoittamaan tätä pätkissä monen päivän aikana siksi että  ukko on koko ajan selän takana kurkkimassa eikä sen tarvi tietää tästä blogista, en muista enää puoliakaan, joten jääköön tyngäksi tämä juttu.)

Oltiin ostamassa likalle kevätjuhlavaatteita. No, ei siinä mitään löydettiin ihan nätti asukokonaisuus, mutta mulla meinas palaa käämi ihan totaalisesti sitä etsiessä. Eikä aikaa mennyt edes kahta tuntia kaupoissa.

En ole koskaan ennenkään tykännyt arkisin shoppailusta, koska joka paikassa on silloin liikaa väkeä, varsinkin klo 16 jälkeen. Tänään tuota inhoa lisäsi vielä se, että Concertan vaikutus loppui juuri samoihin aikoihin kun lähdettiin ajelemaan ostoskeskusta kohti. Niinhän siinä sitten kävi, että reissu loppui mun tuskastumiseen kun en saanut juotavaa HETI. *nolo* Puolustukseksi täytyy sanoa että tää lääke kuivattaa suuta ihan pirusti. Pakko alkaa pitää niitä syljen eritystä lisääviä tabuja taskussa muutama aina kun menee johonkin.

Oli tässä reissussa hyväkin puolensa, sen lisäksi että lapsi ei joudu menemään ekoihin kevätjuhliinsa vanhoissa kuteissa. Tapasin nimittäin erään vanhan tutun jota en ole nähnyt vuosiin. Vaihdettiin pikakuulumiset (hänellä sama asia ja muksu mukana). Vaihdettiin siinä numeroita, toivottavasti jaksetaan  nyt pitää yhteyttä vähän paremmin.

Kerrotaan alustukseksi, että minulla on auto. Farkku, vuosimallia -96. On ollut minulla reilun vuoden. Noin kk. sitten se päätti yht’äkkiä hörpätä kunnolla bensaa ja kastella tulpat tms. ja jämähtää pihalle juuri kun piti lähteä koirien kanssa koirapuistoon treenaamaan. No, minä ulos autosta niin että saranat vinkui, nyrkillä auton kattoon lommo ja kiukkuisena ärisemään isännälle sisälle.

Tänään, kun piti viedä lapsi kouluun, tapahtui sama juttu. Sain peruutettua puoliksi tielle pihasta, ja auto päätti yskähtäen sammua siihen, kamalasti bensalta lemuten. Ja yllätys yllätys… ei pienintäkään raivostumisen merkkiä minun taholtani. Sanoin vain lapselle tyynesti että menepäs ulos minä järjestän sinulle toisen kyydin. Sitten työnnettiin auto takaisin pihaan ja jatkettiin kuin ei mitään. On tämä Concerta vaan ihmelääke.

Mitähän tuolle autolle muuten pitäisi tehdä? Mitään vikaa siitä ei löydy mutta kun ei ole varaa ostaa uuttakaan….

Tänään piti sitten lisätä Concerta 18:sta 36 mg:aan. Otin lääkeen tuossa klo 8 paikkeilla, ja reilun tunnin päästä tuli tuttu huimaus, tällä kertaa yhdessä katseen tarkennuksen vaikeuden kanssa. Kummatkin jatkuvat edelleen, enkä  uskaltanut lähteä autolla lapsen kanssa kevätjuhlavaateostoksille vaikka oli puhe. No, menemme sitten koko perheen kanssa kun mies tulee töistä.

Toivottavasti tämän korkeamman annoksen kanssa on samoin kuin ensimmäisen tabletin, eli huomenna ei enää näitä sivuvaikutuksia tule. Jos tulee, on pakko ottaa vain tuo 18mg, tai sitten voisi kai ottaa 18 aamulla ja 18 iltapäivällä, jos sitten saisi unen päästäkin paremmin kiinni. Muistelen jonkun sanoneen että hän nukkuu paremmin kun on vielä C:aa veressä illalla nukkumaan mennessä.