Viettelinpä viikonlopun ihan luomuna, en siis ottanut Concertaa. Ja sen kyllä huomasi. Ja huomaa vieläkin.
Kauhea tiskivuori, en saanut siivottua enkä pestyä pyykkiä, mies ressukka sai ihan yksin kasata kirppiskamoja ja touhuta paikkoja kuntoon. Koko mun viikonloppu meni nojatuolissa istuen ja telkkaria töllöttäen.
Tänään sitten otin taas lääkkeen kun piti duuniin, ja BUM!! Taas on virtaa ja aivokoppa toimii suht. järjestelmällisesti. Töissä sain valmiiksi muutaman pienimuotoisn projektin. Kotiin tultuani pistin vielä pyykit pyörimään, tiskikoneen päälle, sain laitettua kasan CDitäni koneelle ym. ym. mitä piti tehdä viikonloppuna.
Aion kyllä jatkossakin noita luomuviikonloppuja pitää, kun ei olo tuon pahemmaksi mene. Se eka luomupäivähän oli vähän huono, mutta silloin kuvaamiani oireita ei enää ole tullut vaikka lääke onkin jäänyt ottamatta. Pahemmat oireet tulevat, kun satun unohtamaan muutamaksi päiväksi masennuslääkitykseni.




10. Heinäkuu, 2008 klo 18.38
Moi ADDikti
Olen kiinnostunut stimulanttilääkityksestä ja haluaisin tietää, miksi aiot jatkossakin pitää ko. luomuviikonloppuja?
t. oottaja
10. Heinäkuu, 2008 klo 18.55
No ensinnäkin siksi, että oma lääkärini kehotti näin tekemään, eli siis ottamaan lääkettä vain tarvittaessa eli silloin kun pitää pystyä skarppaamaan, olemaan järjestelmällinen, pitkäpinnainen jne jne. Ko. lääkeeseen saattaa kuulemma pitempään käytettynä muodostua jonkinlainen toleranssi ja annoksia näin ollen joudutaan lisäämään, enkä tuota halua. Yritän selvitä niin vähällä lääkityksellä kuin mahdollista, sillä minulla on tämän ADHD-lääkkeen lisäksi masennuslääke ja verenpainelääke säännöllisesti menevinä. Lisäksi tämä ADHD-lääke näyttää aiheuttavan minulle jonkin verran lihasjumia, tai siis pahentavan jo olemassa olevia lihasvaivoja, joihin sitten joudun syömään Sirdaludia ajoittain, joten siksikin yritän pärjätä mahdollisimman vähällä Concertalla.
Itselläsi ilmeisesti on myös ADHD?
10. Heinäkuu, 2008 klo 22.37
Hei ADDikti
En ole lääkäri, joten en halua yksilöllistä lääkitystäsi kommentoida.
Olinkin noin yleisesti kiinnostunut tietämään perusteista, joilla aikuisia kehoitetaan pitämään luomupäiviä ja yleisestihän lääkärisi oli sitä perustellutkin.
Kiitos ja hyvää jatkoa
t. oottaja