ADDikti

Ai niin, unohtui edellisessä mainita, että perhekin on nyt sitten kasvanut. Ei, en ole pyöräyttänyt muksua enkä ostanut lisää eläimiä. Muutinpa vaan mieheni ja muksunsa kanssa asumaan. Yllättävän hyvin on mennyt, vaikka en ole koskaan itseäni pitänytkään perheihmisenä. Enkä varsinkaan äitityyppinä. Mutta hyvinpä me tuon muksun kanssa tullaan toimeen, taitaa se musta ihan tykätäkin. Ja tunne on molemminpuolinen.

Naureskelin tuossa miehelleni yksi päivä, että sillä ressukalla on kova elämä. Muilla yleensä sählää ja sotkee vain lapset ja eläimet, sillä vielä lisäksi emäntä. Mä taidan olla tän perheen pahin sählä, itse asiassa. Oon miettinyt, pitäisikö tulostaa Suomen ADHD-aikuisten sivuilta seuraava huoneentauluksi:

Mikäli perheenjäsen ei ole osa ratkaisua, niin hän on osa ongelmaa.

Perhe

• etsii yhdessä tapoja yksinkertaistaa rutiineja ja ratkaista ongelmia
• opettelee luovaa ongelmanratkaisua kritisoinnin sijasta
• on kannustava, välittävä ja yhteistyökykyinen
• ei hiosta ja muistuta virheistä
• oppii olemaan kärsivällinen, kun henkilö on lyhytpinnainen ja perheenjäsenet pyytävät vilpittömästi anteeksi toisiltaan, kun turhautuessaan menettävät malttinsa
• oppii nauramaan AD/HD ominaisuuksille - perheessä kiinnitetään huomiota enemmän siihen, mitä perheenjäsenet tekevät oikein kuin siihen, missä he toimivat väärin
• on sitä mieltä, että on ihan hyväksyttävää olla erilainen ja että voi olla oma itsensä
• kalustaa kodin mukavilla, tukevilla ja helppohoitoisilla kalusteilla
• järjestää viestikeskuksen esim. ilmoitustaulun, mihin jokainen perheenjäsen kirjoittaa toisille viestejä ja muistilappuja. Paikka pitää olla sellainen, että jokainen perheenjäsen sen huomaa ohi mennessään.
• viettää aikaa yhdessä nauttien toistensa seurasta eikä vain tuijota ongelmia
• ymmärtää AD/HD henkilön tarpeen olla välillä omassa rauhassaan ja hiljaisuudessa - antaa mahdollisuuden vähentää stressiä

Täytyy kyllä antaa miehelle 10 pistettä ja papukaijamerkki siitä miten hyvin ymmärtää ja tukee mua, vaikka ei taida edes uskoa että mulla mitään ADHDta onkaan. No, voihan se olla että ei olekaan, eihän mulla vielä mitään diagnoosia ole. Ja samapa tuo, pääasia että ymmärtää ja tukee. Ihana ihminen on hän!

Do di, on sitte muut tutkimukset käyty paitsi viimeinen visiitti lääkärini Sami Leppämäen pakeilla. Labrat ja pään magneetti olivat ihan pala kakkua, mutta ne psykologin testit. Voi jumamutteri!!! Testiä testin perään, pinnan paukkumista ja taisinpa olla menemättäkin kerran, puolivahingossa.

Nuo psykologin testit pitivät sisällään tosi paljon kaikenlaista. Välillä nenän eteen läntättiin A4 täynnä eri värisiä kirjaimia, jotka piti “lukea” niin että sanoi ääneen sen värin millä kirjain oli kirjoitettu eikä kirjainta itseään. Välillä piti muistaa hirmu litaniat erilaisia sanoja, tai lyhyitä kertomuksia. Ja matikkaa, voi herrajumala! Sitä oli sekä paperilla että päässälaskujen muodossa. Just noissa mulla meni totaalisesti hermo, ja jouduttiin lopettamaan sen kertainen tapaaminen lyhyeen. Toki sitten oli myös sellaisia “mitä muistat lapsuudesta” ja “kuvaile itseäsi” ja “miltä tuntuu” jutteluita.

Nyt en sitten millään malttais odotella sitä vastaanottoaikaa. Kerran jo soitin HUSiin mutta eipä osastonsihteeri osannut kummoisia sanoa, kun lääkärit kuulemma itse antavat omat aikansa. Prkl!!! No, pitää koittaa jaksaa odottaa.

PS. Sain muuten potkut ja oon nyt pari viikkoa istunut himassa ja syleskellyt kattoon. Yksi työpaikka olisi tiedossa, odotan puhelinsoittoa. Olen odottanut viikon, meinaa hermo mennä siihenkin. Lupasivat soittaa oli lopputulos mikä tahansa, joten paras soittaa tai….