ADDikti

Vapaat loppu, tänään pitäis mennä iltavuoroon. Hirvittää pelkkä ajatuskin. Taas pitää kuunnella tyhjästä narisemista, olemattomia vaivoja ja koko Suomen systeemien laittamista meidän piikkiin. Ei millään jaksais kun on itse ihan poikki. Pomolle ei kannata mainita. Tein sen yhden tosi paskamaisen yövuoron jälkeen (sain tosi pahan ahdistuskohtauksen ja itkin vaan puoli tuntia niin että hyvä kun henkeä sain välillä), mitään ei pomo sanonut mutta tuloksena oli enemmän iltoja, öitä ja viikonloppuja. Ilmeisesti listat meidän firmassa tehdään pärstäkerroinperiaatteella ja jos et ole kiltisti niin kostetaan antamalla kaikki paskat vuorot niin että et pääse näkemään rakkaitasi kuukauteen.

Tuota perheasiaakin olen ihmetellyt. Ok, mulla ei ole oikeasti perhettä kun ei asuta yhdessä. Mutta mulla on mies ja sillä lapsi, ja ne on molemmat mulle todella rakkaita ja haluaisin heidän kanssaan viettää aikaa enemmän kuin viikonlopun kerran kuussa. Näillä vuoroilla muu ei ole  mahdollista. Kaikki oikeasti perhreelliset saavat siis aamuvuorot ja vapaita viikonloppuja, minut luetaan sinkkuihin kuuluvaksi. Epäreilua mielestän, muut voivat ajatella että sinkkuhan olenkin enkä ansaitse “hyviä” työvuoroja.

Paniikit ja masennus siis. Eilen oli oikein hyvä päivä, tänään taas ollaan ihan pohjamudissa. Paniikki alkoi siitä kun selvittelin siskon kanssa tapaamistamme, jota ei millän tunnuta saavan aikaiseksi. Huomasin selvästi että hän veti herneen nenään kun en tänäänkään pääse, ja en voinu mitään että iski hirveä ahdistus kun en voi (nytkään) toimia niinkun hän / muut haluavat.

Tämä muiden miellyttämisen tarve on ihan perseestä. Kaikkea omaa tekemistä ohjaa ajatus siitä mitä muut ajattelevat ja toivovat (minun mielestäni) minun tekevän. Ja jos toimin kuten itse haluan, vastoin muiden toiveita, ahdistun nykyään ihan valtavasti. Ja näitä odotuksia koen tulevan usealta suunnalta; vanhemmilta, sisaruksilta, työtovereilta, pomoilta, rakkaaltani… Arrrggghhh!!

Yritin hetki sitten varata aikaa omalle terveysasemalleni, on sellainen olo että pitää saada masennuslääkitys uudelleen käyttöön. Arvatkaa vaan onnistuiko. Tämän uusi asuinalueeni on sellainen jossa varmaan lähes kaikki joutuvat käyttämään kunnallista terveydenhuoltoa eikä esim. työterveyttä tai yksityistä, joten on ihan mahdoton saada akuuttiaikoja. Aamulla klo 8 pitää alkaa soitella että saa samalle päivälle, eikä yleensä pääse läpi puhelimitse ennenkuin sitten kun ajat ovat jo menneet. Sitten vaan pyydetään soittamaan aamulla uudelleen. Kiva kun muutenkin tässä voinnissa ei tahdo saada mitään aikaiseksi. Pitää varmaan luovuttaa ja mennä työterveyteen, vaikka en tämän vaivan kanssa mielellään heitä vaivaisi. Lähinnä siksi että hoito ja mm. tätä ADHD-projekti on aloitettu kunnallisella puolella, toisen terveysaseman alueella asuessani.

Kyllä onkin eroja terveysasemien välillä. Edellisessä paikassa sain ajan poikkeuksetta samalle tai seuraavalle päivälle. Ja psykiatrinen hoitaja pystyi ottamaan vastaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, ja jos ei vastaanottoa järjestynyt, hoituivat mm. lääkitysasiat puhelimitse. Nyt en saa tähän nykyiseen terveysasemaani edes hoitosuhdetta aloitetuksi kun aikoja ei ole.

Meidän kulmilla asuu mummo jolla on pieniä koiria. No, mitäs erikoista siinä? Ei mitään, mutta siinä on, millä tavalla hän noita koiriaan ulkoiluttaa. Koirat matkaavat nimittäin lastenvaunuissa.

Ensimmäinen kohtaamisemme oli hyvin mieleenpainuva. Olin omien koirieni (isoja, 2 kpl) kanssa lenkillä, nuuskuttivat jotain oikein onnessaan kadun varressa, kun mummo alkoi lähestyä. En osannut olla mitenkään varuillani, katsoin vain että sieltä tulee joku lykkien lastenlastaan vaunuissa. Järkytyksemme oli valtaisa, kun kohdalle tullessa alkoi vaunusta kuulua helvetillinen räkytys ja useampi kiinanpalatsikoiran pää nousi vaunun laidan yli. Itse meinasin saada sydärin, ja koirani viittä vaille hyppäsivät nahoistaa. Sen jälkeen niissä olikin pitelemistä, hyvä etteivät loikanneet vaunuihin. Tilanne tuli niin äkkiä että olivat ihan pitkässä ja löysässä remmissä molemmat. Taisi tosin mummokin säikähtää, sen verran ripeästi askelsi vaunuineen kauemmas.

Tuosta lähtien koirillamme on ollut molemminpuoliset antipatiat toisia kohtaan. Ei tarvi päästä kun näköetäisyydelle kun alkaa rähinä sekä vaunuissa että minun remmieni päissä.

Nuo pekingeesit käyvät kyllä sääliksi. Niin lihavia lylleröitä ovat. Mutta ei kai se ole ihmekään kun ainoa liikunta on pari aselta vaunulta nurmikolle tarpeille ja heti takaisin vaunuihin. Edesvastuutonta sanon minä.

Ohjeet:
1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa sinun kohdallasi.
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.
4. Seuraavan osallistujan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli siis ekana ehtinyt saa luvan vastata).

1. Punainen on lempivärini.
2. Omistan auton.
3. Minulla on kissa.
4. Seuraan Emmerdalea.
5. Kykenen juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
6. Sain töitä!
7. Conan O’Brien ärsyttää minua.
8. Olen aamu-uninen.
9. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella.
12. Näen kummallisia unia.
13. Vihreä on lempivärini.
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä.
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti.
21. Minulla on koira/koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
23. Rakastan lomakkeiden täyttämistä.
24. Osallistun neuleolympialaisiin 2006.
25. Olen neulonut Fifin…
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni.
28. Kohtasin avio-/avomieheni netissä.
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
30. Minulla on sinivihreät silmät.
31. Olen päättämätön.
32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä.
34. Laulan suihkussa
35. Minulla on iPod.
36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin.
38. Minulla on tatuointi.
39. Minulla on kääpiösiili.
40. Aion pitää helmikuussa karkkilakon.
41. Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin itse olen.
42. Olen tumpelo tekniikassa.
43. Nyplään pitsiä.
44. Settlers of Catan on suosikki lautapelini.
45. Olen hurahtanut Sudokuun.
46. Nukun päiväunet joka päivä.
47. Olen vasenkätinen.
48. Tulen työskentelemään/työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani.
49. Olen 29-vuotias.
50. Olin tänään työhaastattelussa.
51. Pidän ikkunoiden pesemisestä.
52. Minulla on vauvakuume.
53. Rakastan dekkareita.
54. En tykkää työstäni.
55. Olen kasvissyöjä.
56. Omistan yli 500 romaania.
57. Sisustan nukkekotia.
58. Matikka on kivaa!
59. Olen blogi-addikti.
60. Olen neulonut pontson.
61. Olen kummallisten asioiden keräilijä.
62. Tykkään avantouinnista.
63. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi.
64. Olen hurahtanut kuntoilukirjoihin.
65. Tykkään naksutella niveliä.
67. Harrastan karatea.
68. Rakastan lohikäärmeitä.
69.Kärsin ajoittain migreenistä.
70. Eilen oli hääpäiväni.
71. En ole koskaan juonut kupillistakaan kahvia
72. Rakastan hunaja-juustovoileipiä.
73. Vesijuoksu on intohimoni
74. Opiskelen insinööriksi.
75. Koulussa en ollut mikään käsityövirtuoosi
76. Olen juuri nyt kuumeessa.
77. Haluaisin moottoripyörän.
78. Kuuntelen radiota pääasiassa netin kautta.
79. Käyn suihkussa kaksi kertaa päivässä.
80. Tarvitsisin lomaa.
81. Olen hurahtanut huutonettiin.
82. Sain viikon sisällä tetanus-rokotteen.
83. Olen vastannut näihin väitteisiin rehellisesti.
84. kannatan kannabiksen laillistamista
85. vihaan monivalintatehtäviä tentissä
86. kuuntelen usein musiikkia samalla kun katson tv:tä
87. Pelaan World of Warcraftia.
88. Kävin tänään lenkillä.
89. Olen laiska.
90. Harrastan pianonsoittoa.
91. Stereolaitteistoni on ollut rikki jo 3 vuotta.
92. Rakastan C.S.I. –sarjaa, sitä alkuperäistä.
93. pidän keväästä.
94. Opettelen pitämään itsestäni.
95. Haluan lisää eläimiä.
96. Omistan enemmän kuin yhden tietokoneen.

Pitkä vapaa viikonloppu, piti olla hyvä, piti olla laatuaikaa rakkaiden kanssa. Toisin kävi. Siskon kans tapaaminen meni pilalle, mä olin sotkenu päivät, sitten säädettiin ja piti mennä tänään iltapäivällä, siellä olikin siskon kamuja joten sanoin että menen mieluummin toiste. Sitten vedettiin hernettä nenään, minkä ymmärrän kyllä kun edellisenkin visiitin peruin.

Siskon tapaamisen takia viikonloppu miesystävän kanssa mökillä meni mönkään, he ovat siellä mä täällä. Vaikka oisin hyvin voinut mennä kun tapaamiset meni perseelleen. Tosin mistäs mä oisin sen voinut tietää. Harmittaa vain kun seuraava yhteinen viikonloppu tulee vasta ens kuun lopulla.

Toivottavasti maanantain tapaamien ystävien kanssa menee hyvin. Jää nähtäväksi.

Että mua itseänikin harmittaa tämä äkkipikaisuus. Tulee möksähdettyä ihan turhista ja pahoitettua toisen mieli. Nytkin vedin palkokasvia nenään aivan turhasta, miehen exään liittyvästä asiasta. Ja lopetin tämänpäiväisen kommunikoinnin hyvin kylmäkiskoisesti. Nyt jo kaduttaa mutta ei pääse pyytämään anteeksi kun toinen on tuolla kaukana. Tekis mieli potkaista itseään persauksille ja lujaa, jos se ei olisi fyysinen mahdottomuus.

Tieto siitä että tällainen tulistuminen on adhd:lle tyypillistä, ei yhtään auta asiaa. Toki se auttaa selittämään sitä miksi kaikki aiemmat suhteen ovat menneet mönkään, mutta ei se omaani tai rakkaan oloa helpota. Paska ihminen olen!

Aloin epäillä sairastavani ADDtä noin kaksi vuotta sitten, kun sain kuulla että eräässä sukuhaarassa tautia esiintyy kaikissa muodoissaa (add ja adhd). Todella monet oireista sopivat minuun, mm. flegmaattisuus ja saamattomuus, äkkipikaisuus, ylikeskittyminen ja toisaalta keskittymisvaikeudet. Kun sairastuin masennukseen, tulin maininneeksi näistä ADD epäilyistä psykiatriselle hoitajalleni, teimme testejä sun muuta ja hän oli kanssani samaa mieltä. Niinpä laitettiin lähetettä eteenpäin erikoissairaanhoitoon, jossa valitettavasti on useamman vuoden jono. Tällä hetkellä olen odottanut aikaa noin vuoden. Jos olisi varaa mennä yksityiselle, olisi diagnoosin varmistaminen / hylkääminen hoidettavissa paljon nopeammin, mutta siihen minulla ei ole varaa.

ADHD-liiton sivuilla aikuisten ADHDsta kerrotaan mm. seuraavaa:

AD/HD tarkoittaa, että henkilöllä on tarkkaavaisuushäiriö, ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. Oireet voivat esiintyä yhdessä tai erikseen siten, että henkilöllä on joko pääasiallisesti tarkkaavaisuushäiriö tai pääasiallisesti impulsiivisuutta ja ylivilkkautta.

Aikuisten diagnosoinnissa käytetään usein termiä ADD, ?attention deficit disorder?, joka tarkoittaa tarkkaavaisuushäiriötä, joka on usein aikuisilla selvemmin havaittavissa kuin ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Monet ADD- ja ADHD-aikuiset kärsivät myös yksinäisyydestä ja masennuksesta.

Lisätietoja ja tukea ongelmiin saa ADHD-liitosta 09-454 111 20

Suomen Lastenhoitoyhdistyksen ADHD-keskuksesta 09-3294 5520 tai

ADHD-aikuiset ry

Kuulun niihin ihmisiin joita syksy tuppaa masentamaan. Varsinkin tällainen sateinen, synkkä syksy. Tekisi vain mieli kaivautua kyynelehtimään peittojen alle ja pysyä siellä kunnes pysyvä lumi sataa maahan. Kovin hankalaa onkin sitten vääntäytyä töihin ja esittää  ylipirteää ja yliystävällistä asiakaspalvelijaa. Jos rohkenee jollekulle kertoa että vähän alkaa masentaa, käsketään vain piristyä, ottaa itseään niskasta kiinni. Hmph!! Eivät ole ne ihmiset tainneet koskaan sairastaa oikeaa masennusta. Itsellä on kokemusta ihan kunnon sairastamiesesta, muutaman kuukauden sairaslomineen ja lääkkeineen kaikkineen. Ei siihen ihan pelkkä piristyminen auta.

Koirat ovat olleet pelastus, ne pitävät ihmisen aika hyvin pois pohjamudista. Pakko on raahautua ulos ja pakko on ruokkia ja hoitaa karvaiset ystävät, vaikka millainen olo olisi. Ja lohduttaa ihan uskomattomasti kun oma rakas koiruli tulee pussaamaan ja antamaan tassua kun oikein lohduttomasti niiskutat nojatuolin syövereissä. Varsinaista eläinterapiaa.

Ilmoitin sitten töihin että opinnot loppuvat. Syyksi ilmoitin, että en pysty firman olemattomalla tuella suorittamaan oppisopimuskoulutusta. Olisi pitänyt myös mainita että syynä on lisäksi tämä jokasyksyinen masennuksen paheneminen. En jaksa yleensä mitään ylimääräistä vääntöä ja hankaluutta silloin. Kouluun en ole vielä ilmoittanut. Sain siitä viimeisimmästäkin tehtävästä nelosen, joten tosi hyvin on tähän asti mennyt.

Tosi paha olo tästä luovuttamisesta tulee. Tämä oli kolmas kerta kun aloitan ko. alan opinnot, ja kolmannen kerran joudun luovuttamaan. Uskottava se kai on ettei minusta enää ole opiskelijaksi. Voihan näitä tietotekniikka-asioita opiskella itsekseenkin, mutta töihin et pääse vaikka osaisitkin asioita, jos ei ole näyttää paperia koulutuksesta.

En ole tällä lukukaudella vielä käynyt lainkaan koulussa, vaikka lähipäiviä olisi kerran viikossa. En ole jaksanut. Tehtävät joita on tähän mennessä annettu, olen palauttanut ja yhtä lukuun ottamatta saanut takaisin ihan hyvin arvosanoin.

Yritin äsken perehtyä tietojärjestelmien näyttösuunnitelmaan, ja hirveä ahdistus iski. Mä en tajua näitä näyttötutkintoja. Enkä saa tarpeeksi tukea mielestäni myöskään töissä. Mun pitäisi olla oppisopimusopiskelija, mutta teen koko ajan ihan muuta kun näitä hommia. Lisäksi mentorini on ihan eri puolilla Suomea eikä kauhean avulias. Tekisi mieli luovuttaa ja lopettaa koko opiskelu tähän, vaikka tämä ala onkin se mikä kiinnostaa, ei nykyiseni.